1578 Yhtä aikaa molempiin suuntiin

20171014_134732

Olen viime viikot kirjoittanut runoja. Jotenkin salakavalasti tämä kaikki alkoi Carverista keväällä, kuten olen tainnut aiemmin mainitakin. Muutaman päivän aikana on syntynyt ehkä kolmekymmentä raakiletta, ydintä, ajatusta, joiden ympärille lihotan runon kun sen aika on. Raakile on kuin se entinen laiha kissamme, joka ei vielä ollut haksahtanut perunalastuihin, joka sittemmin haistoi Pringlesit sohvalla ja alkoi mättämään.  Ennen kuin eläinsuojelujärjestöt ottavat yhteyttä, paljastan, että ajatukseni oli runollisempi kuin todellisuus, on myös oikeaa kissanruokaa.

Olen lukenut ekaa kertaa elämässäni paljon runoja. Maailman Runosydämestä se lähti. Vauhti on yltynyt Anderssoniin, Bukowskiin, Saarikoskeen, Tämän runon haluaisin kuulla -kokoelmaan ja Carver-originaaleihin. Ja moneen muuhun.

Carverin Pitkän päivän ilta -runo sen teki, bongasin sen Maailman runosydän-kokoelmasta: se sai minut kääntymään proosan valtatieltä. Kuinka sitten kävikään? Sateisten päivien jälkeen -kokoelmassa, eli suurimmassa suomennetussa Carver-kokoelmassa oli toinen suomennos tuosta samaisesta runosta, jonka alkuperäisnimi on The Best Time Of The Day.  Tätä piti tonkia lisää. Tuo Päivän paras hetki -käännös on hieno runo, mutta huono käännös. Toinenkaan suomennos ei vastannut mielestäni Carverin originaalia, eikä kunnioittanut siten alkuperäistä ajatustan mielestäni tarpeeksi. Tiedän, tämä on mahdoton aihe ja kääntäjän käsissä on valta. Siksi käänsimme vaimoni kanssa kolmannen version, se elää ehkä vielä muutaman sanan kohdalta. Mielessäni on Carver-triptyykki kehystettynä.

Tämä on ollut melkoinen viikko mitä kirjahyllyn täyttymiseen tulee: ystävä lähetti kymmenkunta hienoa teosta mustassa laatikossa, divarista tarttui mukaan neljä, Adlibriksen kolme kirjaa lensivät postiluukustamme loppuviikolla ja koska kävin kuuntelemassa Runoraatia Tulenkantajien kirjakaupassa Tampereella perjantaina, oli perusteltua ostaa Joka tytön runokirja. Ostin muuten samalla Ahavan Eksyneen muistikirjan ja Parkkisen Säädyllisen ainesosan. Kaksi jälkimmäistä olivat jo lukulistallakin, joten ei ollut vaihtoehtoja, ei todellakaan. Ja siihen pieneen Teoksen paperipussiin mahtui kaikki ja enemmänkin olisi mahtunut, enkä silti ostanut muuta. Mitä se tekeekään? Kaksikymmentä kirjaa.

Törmäsin eilen tuttuun naamaan lööpissä. Jotakin hienoa on lauantaissa, jossa kirjallisuus kuultaa Iltapäivälehdenkeltaisesti, vaikka puut kaljuuntuvat vauhdilla. Ossin ajatukset ovat hienoja: hän riisuu työttömyydeltä vaatteet ja näyttää mistä tyytyväinen työtön pissii. Kaikki eivät pidä tuonkaltaisesta alastomuudesta. Hän pörhentelee valtakunnan mielipiteet lentoon. Ossin kirja Röyhkeys odottaa vuoroaan jo, mutta luen sitä ennen keskeneräiset. Mahtavaa!

Takaisin runoihin. Kirjoittaminen on ollut omituisen vapautunutta. Kun en ole kirjoittanut-kirjoittanut ”oikeasti”, olen saanut parhaimmat ydinajatukset talteen, erityisesti viikonloppuaamuisin.

Myös pitkä tekstini, sen kokonaissuunnitelma ja olemassaoleva alku, on muovatunut jotenkin tässä runojen maailmassa toiseksi kuin mitä alunperin suunnittelin. Tunnen olevani jollakin tavalla lukijan ”kyydissä pitämisen” tiellä runojen kirjoittamisen myötä kuin se olisi askelma portaita ylöspäin. Joskus ajattelin, että novellit ovat se porras, jota kohti marssin romaaniin, mutta nyt tuntuu, että kaikki lajit ovat eri portaita, joista hyötyy jokaisesta suhteessa toisiinsa, ja joita ei voi verrata tai arvottaa keskenään. Mitä lyriikka antaa romaaneille, mitä romaanit novelleille tai novellit lyriikalle? Mitä lyriikka antaa elämälle? Näen kirjoittamiseni paremmin kuin koskaan ja se saa minut kirjoittamaan enemmän. On mahtava tunne, elää kirjallisuutta myös kirjoittamalla. Pitkä teksti muhikoon, koska se muuttuu ainakin muutaman runon verran.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s