1577 Runo on muisti

pöytä

Luin juuri pari artikkelia käsin kirjoittamisesta, koska se kiinnostaa. En tarkoita niinkään tekstaamista vaan sidosteista kirjoittamista tai vanhakantaisemmin (?) kaunokirjoittamista. Kirjoituksessa, paperissa ja kynän jäljessä aina jotain persoonallista, hienolla tavalla persoonallista jos käsiala on lukijan/näkijän mielestä kaunista. Makuasioita, mutta jotain kaunista siinä on mielestäni aina. Tästä heräsi ajatus, että onko pistekirjoituksessa fontteja, kirjasintyylejä, joita voi vertailla? Pistekirjoitus itsessään on mahtavan näköistä (ja tarpeellista).

Olen ollut luennoilla, joissa on käsitelty käsinkirjoittamisen ja näppäimistökirjoittamisen eroja ja vaikutuksia, mutta en ole niitä sen kummemmin tietoisesti koskaan soveltanut tai ”opiskellut” enempää. Käsin kirjoittaminen on ollut jo pitkään mielessä, pidän siitä ja kirjoitan paljon muistikirjoihin ja vihkoihin arkipäivän huomioita, kirjoitussuunnitelmia ja runoja. Erityisesti runoja ja runoraakileita.

Googlasin käsinkirjoittamisesta. Törmäsin Ylen juttuun on vuodelta 2014 ja siinä tuodaan esiin kaunokirjoitusopetuksen mahdollinen loppuminen kouluissa. Myös hienomotoriikan muutosta vertaillaan käsinkirjoittamisen ja kännykän räpläämisen välillä. Isona pointtina kerrotaan mielen ja kehon yhteistyöstä, käsinkirjoittamisen vaikutuksesta muistamiseen.

Hesarin artikkeli on tuoreempi ja sen näkökulma on oppimisessa sekä eduista suhteessa digikirjoittamiseen. Etuja löytyy jutussa puolin ja toisin, ja molempien tapojen opettaminen sekä käyttäminen rinnakkain olisi jutun mukaan parasta. Esimerkiksi oppilaiden esseevastauksissa oli ollut eroja niin tyylissä kuin pituudessakin rippuen kirjoitustavasta. Aivot kehittyvät eri tavalla käsin tai koneella kirjoitettaessa.

Miksi kirjoitan runoja käsin? Kirjoitusrytmi ja tunnelma, tuntuma paperiin. En tiedä. Se vain tuntuu hyvältä, tukee ajattelua jostain syystä eri tavalla kuin näppäimistö. Käsin kirjoittaminen on viehkeätä, kirjoitusromantiikkaa, gloriaa. Käytännönläheisemmin: muistikirja on yleensä aina matkassa.

Keväällä kirjoitin joitain aforismeja, mutta rivitin ne – kirjoitin ne runojen näköisiksi, runomuotoon. On mahdoton arvella, miten tekninen seikka muuttaa kenenkin lukutapaa, mutta itselleni sillä on suuri merkitys: kieli maistuu ihan erilaiselta, luen tekstiä eri tavalla mm. rivityksestä johtuen. Se antaa myös tulkintoihin erilaisen otteen, toisaalta myös mahdollisuuden venyttää tekstin mittaa usein ytimekkäästä aforismista jopa runotarinaksi, tarinamaiseksi runoksi. Vähintäänkin se on tapauskohtaista. No btw, tällä hetkellä runoprosessini alkaa yleensä kynästä ja päättyy koneelle, väliin mahtuu välillä yksi tai kaksi käsinkirjoitettua editointikierrosta. Erityisesti editoin ekstraa jos olen kirjoittanut kirjallisuuskännissä eli olen ollut jostakin syystä niin innostunut oivalluksistani, että humallun lausetasolla ja menetän otteeni, kohellan paperille kaikenlaista. Kohelluksiini sisältyy usein kuitenkin ydin, jonka pyrin säilyttämään. Voin vahvistaa ydintä. Voin käyttää pienen tärkeän palan, jos vain muistan sen.

Törmäsin keväällä Raymond Carverin erääseen runoon Maailman runosydän teoksessa, merkkasin samasta niteestä kaikki Carverin runot post-it -lapuilla, ja lopulta lainasin Carverin Sateisten päivien jälkeen -teoksen lähikirjastosta. Muutama viikko sitten oma kolahti postiluukusta. Carverin proosamainen, selkeä ja vertauskuvallinen ote puhuttelee ja vaikka olisin kuvitellut pikemminkin lyyrisemmän runouden ottavan minusta otteen jos jonkin niin väärässä olin. On hieno tunne, että olen löytänyt runot, vaikka meedioimani polku olikin erilainen. Se on johtanut runojen kirjoittamiseen ja niiden pohtimiseen erilaisesta näkökulmasta aiempaan verraten.

Minulla on vielä tekemistä visuaalisen ja monen muunlaisen nykyrunouden kanssa, en siis ”osta” niitä kuin yksilö kerrallaan. Ajatus teknisestä kikkailusta hiipii toisinaan mieleeni, kun olen nykyrunouteen törmännyt. Toisaalta olen nähnyt myös lopputuloksia, jotka herättävät ajatuksia, joissa runo saa syvemmän muodon esimerkiksi sanoista muodostuvan kuvion avulla. Mutta ei, mun kuvat ja sanat nukkuvat toistaiseksi eri pedeissä, eikä niitä ole eroteltu edes sukupuoliensa takia.

Runojen kirjoittaminen on myös proosan kirjoittamista: runoideat sekoittuvat proosaani ja toisinpäin, luulen proosani olevan lyyrisempää kuin runojeni. Tiedän sen olevan. Olen ymmärtänyt, että ei ole oikeaa tyyliä kirjoittaa runo, mutta on tyylejä joista pidän ja tyyli jolla kirjoitan. On myös tyylejä mihin opetuksissa ohjataan, ehkä olemassaolevien runojen ja menneiden runoilijoiden kautta, runotrendien myös. Oman äänen etsiminen, oma poetiikka on myös vahvasti ollut opetuksissa esillä ja se onkin varmaan ”se juttu” mitä kohti kaikki kirjoittavat haluavat mennä.

Myös opiskellessa kirjoitan yleensä muistiot käsin. Kirjoitan paljon ja vaikka paljon unohdan niin en niin paljoa kuin unohtaisin ilman käsinkirjoittamista. Ajatukseni hyppää tässä välissä toiselle portaalle ja mietin, entä jos hakkaisin kuin seppä vanhalla Olympialla? Mihin se vaikuttaisi?

Kun kirjoitan runoja, muistan paremmin. Se kuulostaa niin hyvältä, että siksi kirjoitin sen.

Ja vielä lopuksi mietin: ”käsin kirjoittaminen” & ”käsinkirjoittaminen”. Eikö niin, että molemmat ovat oikein tapauksesta riippuen? Kielihuolto Oy, tarvitsen apuasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s